keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Juttuja joita tein


  Ensimmäinen soveltava. Alotin leikkaamalla hopealevystä ympyröitä jotka pyöristin kupeiksi. Juotin kupit kiinni istullaan, jonka olin tehny kivelleni. Viimeiseksi juotin rinkulan kiinni koruun johon kiinnitin ripustus lenkin. Näin sain sen tehtyä. Onnistuin työssäni yllättävän hyvin, mutta pieniä vikoja löytyy tästäkin. Esim. kupien sisäpinta ei kiillottunut tarpeeksi ja osa kupeista ei ole suorassa. sain korun kumminkin kasaan ja kyllähän se sievä on vaikka ei täydellinen

   
      Valmis versioVedin hopealankaa, josta muotoilin kaksi joutsenta. Juotin ne kiinni toisiinsa ja kiinnitin kupin keskelle. kupin keskelle juotin kiinni palan lankaa, jolla niittaisin lasihelmen kiinni. Kiillotuksen jälkeen kinnitin (niittaus istutuksella) helmen kiinni.

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

maanantai 7. marraskuuta 2016

tiistai 1. marraskuuta 2016

Kiviä ja Koruja




 Ensimmäisiä sulatuksia. N.80g kuppiin ja siinä sulateltiin Jyrki ohjeita antaen. Sulattuaan kirkaaksi ja juoksevaksi hopea kaadetiin muotiin, ja se vasta on vaikeaa, sillä neljä kertaa joutui uusimaan. Lopulta onnistui ja pikkuviilausten jälkeen happoon, josta konevalsille litistää.

Konevalsissa valsatu. Aloitetiin 2mm kanteen ja sitten 1.8mm sormuksen runkoon ja lopulta 1mm sivuihin




 Jyrkin jalokivioppitunnilla nähtiin aito aitoustodistus timantille.



 Kivikursilla taas pilkotiin kiviä. Kaikki kolme ovat itse poimittuja Lapin erämaasta.


 Tällä kertaa kokeillaan vähän muita muotoja kivien pyörähionnassa.

Ensimmäinen valmis kivi vihdoin. Olisi ollut helpompaa ja nopeampaa, jos olisi olut oikeita hiomapapereita, mutta niiden löytäminen oli hankalaa. Lopulta onnisti.


Sahattuani poron, sahasin ympyrän, jonka pyöristin. juotin poron kiinni ympyrään ja ympyrän sormukseen.














torstai 13. lokakuuta 2016

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Tuleva työ ja kädentaitoja.





 Sovellettu versio.
Kalle rapu. Tylsyys iski ja yhtäkkiä tälläinen ilmestyi pöydälleni tuijottamaan minuaXD



Vapaa-ajalla päätin sitten ommella
pullipilleni Lucylle mekon

Nuori korutaiteilia kilpailun voitto korut. Tekijä: Riku


 riipus
punottu vyö




 riipus

 hiuskampa

 rannekoru

korvakorut

maanantai 10. lokakuuta 2016

Kivenhionta kurssin työt


 Piirrotin kivilevyyn tussilla haluamani kokoisen ympyrän.
Sahasin karkeasti ympyräni kivilevystä ja täydellisen lopputuloksen sain hiomalla koneella ja sitten käsin.

Alkupyöreyttä haettiin hioma koneessa.

Pyöreää muotoa hiottiin vesihiomapaperilla. Aloitin karkeudesta 240 ja lopettaa pitäisi 3000
Muoto alkaa jo näkyä.
Kiven pinta muuttuu huimasti, kun sen kastelee vedellä.
Tässä on kivilevy, josta lähdettiin liikkeelle ja sen päällä melkein valmis pyörähiottu kivi.
Kurssin muita kiviä, joita on tehty.







perjantai 7. lokakuuta 2016

ekoja töitäni




sahaus ja ripustus rinkulan kiinnitys










 ripustus lenkki juotettu



 filssaus & kiilotus


 sotmuksien alku


 leimat


kiinni juotto


 pyöristetty


 valmiit sormukset




Taidetta Harrin tyylii


upea taulu